Olet saapunut suomenhevosia ja shetlanninponeja kasvattavaan siittolaan, Ylläriin!. Ylläri on alunperin kahden henkilön perustama (carolin ja mirkkis), kun Mirkkis jätti tallin siirtyi se kokonaan Carolinille. Ylläristä piti aluksi tulla muutaman hevosen talli, mutta ideat alkoivat pursua ja nyt meiltä löytyykin kolmisenkymmentä karsinaa. Meiltä löytyy siis sekä siitos-hevosia että kisahevosia. Kasvatamme siis suomenhevosia sekä suomen(pien)hevosia, muita rotuja tallistamme ei ainakaan tällä hetkellä löydy. Kasvattimme voi tunnistaa liitteestä Yllärin tai YLR. Kisoja järjestämme yleisimmin lajeissa este,koulu ja kenttä. Raveja meillä saattaa myös joskus olla, muita lajeja meillä ei yleisesti järjestetä melkein lainkaan.
Ylläri toimii siis yksityistallina omille hevosillemme, eli emme siis ota hoitajia hevosillemme. Talli ei myöskään ota muita yksityishevosia majailmeaan, talli on siis aika suurehko ja lisää tietoa löydät Talli Info sivulta. Hevosemme ovat kaikki erillaisia sekä niitä jokaista kunnioitetaan, hevosillamme yritämme kisata myös aina mahdollisimman paljon. Yleensä myymme kasvattimme, mutta muutamat yksilöt jäävät itsellemme, jos haluat tietää tästä asiasta lisää sinun kannattaa kurkata Toiminta-sivulle. Oriimme majailevat yleensä kaikki omissa tarhoissaan, ja tammat ovat muutama aina samassa. Kun tutustut talliimme toivomme että jätätte myös merkkinne vieraskirjaan!